TALOPROJEKTI

Helouu!  Varoitus, tekstiä ja kuvia postauksesta löytyy, eli kilometkipostaus siis luvassa. Ajattelin nyt tulla tännekin vähän enemmän avaamaan tätä talojuttua, sillä projektistamme kiinnostuneita sieltä kuulemma löytyy. Kun viimeksi tästä mainitsin, sanoin että monet ovat ihmetelleet ja ihmettelevät vieläkin, että miksi ryhdyimme näin suureen projektiin näin nuorina. Se on totta, että olemme nuoria, 21 ja 25 -vuotiaita. Ikä 25 vielä ymmärretään, mutta 21 särähtää monien korvaan. Jokainen saa toki ihmetellä, ja jos totta puhutaan, kun ensi kertaa puhuimme ideasta ääneen, mietin itsekin, että olenko liian nuori tällaiseen. Vertailin aluksi itseni muihin ja mietin, että suurinosa kavereistamme asuu vuokralla, muutama ehkä omistaa asunnon, mutta ei kenelläkään ole omakotitaloa tämän ikäisenä. Ja varsinkin kun olimme ensimmäisiä kaveripiirissämme ketkä lähtivät tällaiseen projektiin, niin ei ollut saanut ns. seurata vierestä miten joku muu suoriutuu. Äitini totesikin, että yleensä sitten kun ensimmäinen pari tekee jonkun tällaisen jutun, uskaltavat muutkin lähteä kokeilemaan. Vähän sama efekti tapahtuu usein jos joku kaveripiirissä saa vauvan niin kohta niitä vauvoja tuppaa tulemaan joka suunnalta, kun tajutaan että 'hei oliskohan meilläkin jo sopiva aika' :D. Ja kun enemmän aloin miettimään tätä ikäjuttua, niin kuka nuoren iän määrittää? Määritelläänkö se niin, että koska suurinosa minun ikäisistäni opiskelevat ja asuvat vuokralla, niin minunkin pitäisi? En tiedä, eikä se niin merkittävää oikeastaan olekaan, sillä tiesin itse olevani tähän valmis. Olin valmis hyppäämään tuntemattomaan ja katsoa, mitä se tuo tullessaan. Allani on vakaa parisuhde ja molempien mielestä oli taas aika ottaa yhteinen askel eteenpäin ja tähän kohtaan se tarkoitti omistusasuntoa. Tiesimme, että helppoa tämä ei missään nimessä tule olemaan, päinvastoin. Varauduimme henkisesti projektiin ja usein mietimme yhdessä, että tämä tulee olemaan vain väliaikaista ja molempien on pakko asennoitua siihen, että tulemme olemaan väsyneitä eikä yhteistä aikaa tule olemaan juuri ollenkaan. Monet kertoivat myös tilastoja, että 'hei tiesittekö että n. puolet rakentavista pareista päätyy eroamaan', heh, tiesimme kyllä ja tähänkin olimme asennoituneet, 'kyllä me tämä handlataan'! :D Ja jos ihan rehellisiä ollaan, projekti alkaa olemaan puolivälissä ja kaikkein ärsyttävimmät työvaiheet takana ja meidän parisuhde on vahvempi kuin koskaan.
Aluksi katselimme kerros- ja rivitaloja, ajatuksena oli löytää 'huonokuntoinen' ja edullinen, jonka olisimme rampanneet itse. Kuitenkin ajatukseen liittyi muutama mutta. Ensinnäkin, olisimme halunneet ensisijaisesti rivitalon, mutta meidän vaatimuksillamme ja budjetillamme näitä ei yksinkertaisesti juurikaan ollut tarjolla. Kerrostaloasuminen ei taas ole tuntunut juurikaan omalta jutulta, koska olemme molemmat tottuneet omakotitaloasumiseen. Kerrostaloasunnon ostaminen ei siinäkään mielessä houkutellut, sillä meillä oli tarkka alue mistä olisimme asunnon halunneet, ja tällä alueella melkein kaikki talot ovat siinä iässä, että isompia remontteja on tulossa. Oman rakentaminen siinäkin mielessä tuntui heti luontevalta ajatukselta, sillä melkein kaikki tarvittava apu löytyy perheestä. Löytyy rakentajaa, putkimiestä, sähkösuunnittelijaa jne. Vaihtoehtoja punnittaessa tämä siis yksinkertaisesti oli vain ehdottomasti kannattavin vaihtoehto. 
Projektimme sai alkunsa tämän vuoden alussa sopivan tontin etsimisellä. Aluetta ei tarvinnut miettiä sen enempää, sillä tiesimme molemmat heti alusta alkaen minne tuleva talo pystytetään. Alue on uudisalue Turussa, jonne itseasiassa on juuri rakenteilla myös uusi, iso koulu. Tonttimme on vähän reilu 1000 neliöinen metsärinnetontti. 
Talomme on kompakti, huoneistoalaltaan 91 neliöinen kolmio, malliltaan Kastelli Verso 91 pulpetti.  Pohjapiirrustus näkyy ylläolevassa kuvassa. Alkuvuosi hujahtikin nopeasti siinä, kun suunnittelimme täydellistä kotia juuri meille ja koirallemme. Siihen sisältyi monia tapaamisia niin pankin, talokauppiaan kuin keittiökauppiaankin kanssa. Niinkuin ylempänä jo mainitsinkin, projektimme alkaa olemaan puolessa välissä. Ihan hullua ajatella, että syyskyyn lopussa tontti oli vielä täynnä metsää ja nyt meidän pieni talomme jo komeilee siinä.  Sisätyöt on toki vielä ihan kesken ja talon julkisivunkin saa tehtyä vasta keväällä/ kesällä. Talon julkisivu tulee siis olemaan vaalean tiilen ja tumman harmaan paneelin yhdistelmä. Meillä on sisällä kuitenkin jo väliseinät pystyssä ja sähkötyötkin pitkällä. Rakennamme siis taloa itse käyden samalla kokoaikaisesti palkkatöissä. Minun isäni on ollut myös ihan todella suurena apuna joka päivä tässä projektissa, ja olenkin ikuisesti siitä kiitollinen.♥ Pakko ylistää myös mun (sähkö)miestä, joka tämän taloprojektin ja kokopäiväisen työnteon lisäksi vielä opiskelee samaan aikaan insinööriksi. Ei voi kuin ihailla näitä supermiehiä! ♥

Pakko hehkuttaa isoja olohuoneen ikkunoita, joista saa varmasti usein ihastella tällaisia kauniita auringonlaskuja. Meidän olohuone tulee nielemään paljon luonnonvaloa sisälleen, sillä sitä ympäröi 4 suurta ikkunaa ja yksi ovi, joka on myös kokonaan ikkunaa. Cella varmasti myös nauttii näistä ikkunoista, sillä hän näkee koko ajan hyvin ulos. Tulen varmaan kylläkin kiroamaan noi alas saakka ulottuvat ikkunat vielä monesti niiden täyttyessä Cellan kuonon jäljistä... :D

Ylempänä kuvassa näkyy meidän kotikatu. ♥ Tämä paikka tuntuu nyt jo, ja on ihan alusta saakka tuntunutkin (jopa silloin kun tontilla oli vain metsää) ihan kodilta. Joka kerta kun siellä ollaan, en haluaisi enää lähteä. Voitte vaan kuvitella, että odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa. Usein silloin, kun en ole töissä tontilla, menen kävelemään sinne ympäristöön Cellan kanssa. 
Meidän projektia pystyy seurata myös instagramissa @unelmistakodiksi, jonne päivitellään aika usein talojuttuja.